| Virallinen nimi: | Dryswllyn Eiliw | Rekisterinumero: | VH11-024-0005 |
| Kutsumanimi: | Elli | Koulutus: | ko:heA re:50cm |
| Rotu+skp: | welsh mountaintamma | Painotus: | koulu |
| Syntymäaika: | 10.09.2009 | Kasvattaja: | Mrs. Emmelline Hammond, GB |
| Säkäkorkeus: | 119cm | Omistaja: | Fancy |
| Väri+merkit: | km | Kotitalli: | Hywarrd Stud |
Täyttänyt 4v. 10.01.2010
Täyttänyt 6v. 10.03.2010
Hoitaessa Elli on melkoisen raivostuttava, jos haluaa nähdä sen niin. Usein sitä saa komentaa, että se pysyisi paikallaan. Tamman mielestä kun olisi niin kovin paljon mukavampi vaikkapa vain seikkailla pihalla. Elli on kaikista helpoin hoitaa sisällä käytävällä, jossa sillä on mahdollisimman vähän liikkumatilaa. Näin se ei pääse koko ajan heilumaan ja vaikeuttamaan harjaamista. Myös ulkona puomilla on melkoisen hyvä harjata tätä tammaa, tosin, ulkona on niin paljon enemmän houkutuksia, joiden perään tekisi mieli lähteä. Elli kuitenkin nauttii harjauksesta - jollain tasolla. Aina välillä saattaa huomata, kuinka se on unohtanut kokoaikaisen hyörimisen ja pysähtynyt hetkeksi nauttimaan esimerkiksi kumisualla rapsuttamisesta. Näinä pieninä hetkinä, Elli ehtii viedä monen tytön ja miksei pojankin sydämen. Tämä neiti antaa harjata myös päänsä melko hyvin, eikä kavioidenkaan nostaminen tuota suurta ongelmaa. Elli on myös melko helppo varustaa. Satulaa laittaessa saattaa ilmetä pientä tammamaista kiukkuilua, mutta se jää luimistelutasolle. Ja pientä ponipullistelun poikastakin ilmenee hetkittäin, mutta sehän kuuluu asiaan? Suitsetkin suorastaan sujahtavat päähän, koska kuolainten kanssa ei ole ongelmia nimeksikään.
Ratsastaessa Elli on erittäin reipas, mutta silti yhteistyökykyinen ja –haluinen. Jos Ellin reippauden osaa hyödyntää oikein, se kantaa itseään oikein kauniisti ja on kevyt kädelle. Kouluratsastus onkin Ellin lempilaji. Se tykkää mennä koulua, kun tietää olevansa hyvä siinä ja näyttävänsä hyvältä. Sen mielestä on hirveän kiva esiintyä kisoissa tuomareille ja kaikille muillekin, joilta saa kehuja ja porkkanoita. Se oikein ryhdistää itsensä ja kulkee vielä kauniimmassa muodossa. Tältä tammalta sujuu kouluratsastukset salat aina pohkeenväistöistä laukanvaihtoihin, oikean ratsastajan kanssa tietenkin. Tammalta löytyisi kapasiteettia varmasti vaativammallekin tasolle, mutta emme halua vaatia Elliltä yhtään liikaa. Pääasia, että tamma itse nauttii. Mutta jottei elämä kävisi liian koulupainotteiseksi, hyppäämme tamman kanssa myös pieniä esteitä silloin tällöin. Juuri esteillä käy ilmi tamman perusluonne. Se ei oikein millään meinaa löytää sopivia askeleita, vaan aina sen on pakko ottaa sinne väliin vielä joku puolikas askel tai sitten muuten vaan hyppää erittäin juuresta. Esteillä neiti innostuu aivan valtavasti ja siinä on istunta kovilla, että saa tamman taas rauhoittumaan.
Kisoissa tämä neiti on kuin unelma kisaajan mielestä, jos osaa arvostaa tamman personaallisuutta. Elli laittaa peliin aina parastaan ja onnistuu hurmaamaan tuomarit. Hoitajan mielestä Elli taas saattaa olla täysi katastrofi. Se ei pysy paikallaan hetkeäkään. Koko ajan se kuuntelee muita hevosia ja tutkii ympäristöään. On suorastaan ihme, kuinka se muuttuu aivan täysin, kun kilpailupaikalle päästään. Mutta sen minä sanon, että tässä neidissä on potentiaalia ja luonnetta, johon täytyy joko rakastua tai vihastua, Elli laittaa mielipiteet tasan kahtia omaperäisen luonteensa kanssa.
© Chao.
| I. Rhydtyw Oliver wm, 117cm, evm |
II. Rhydtyw Oswald wm, 120cm, evm |
III. Haurnd Amos wm, 118cm, evm |
| IIE. Rhydtyw Ysgawen wm, 117cm, evm | ||
| IE. Gwairddyn Llian wm, 119cm, evm |
IEI. Ffardwr Dillon wm, 119cm, evm | |
| IEE. Myfanwy wm, 118cm, evm | ||
| E. Dryswllyn Eirlys wm, 116cm, evm |
EI. Llanffyd Zircon wm, 119cm, evm |
EII. Nierllen Caradoc wm, 117cm, evm |
| EIE. Llanffyd Zara wm, 120cm, evm | ||
| EE. Eoryn Amaenth wm, 118cm, evm |
EEI. Dryswllyn Edwr wm, 118cm, evm | |
| EEE. Engarth Sianne wm, 117cm, evm | ||
Ellin isä Rhydtyw Oliver on kolmannen polven kansallisen tason kouluponi, joka ei ole tosin vielä päässyt isänsä kaltaiseen menestykseen. Nuori ori on kuitenkin saanut menestystä aluetason pääkilpaluista ja sen myötä edennyt kansalliselle tasolle nuorimpana orina vuosiin. Komea ori on myös kantakirjattu ja saanut kiitosta hienosta luonteestaan. Orin huippumenestys ja maine ovat koko welshpiirin tiedossa ja se onkin ollut hyvin kysytty siitosori. Orin omistaja Mick Harpern on kuitenkin ollut hyvin haluton antamaan oriista jälkeläisiä sen nuorella iällä ja vain muutama Oliverin varsa on nähnyt päivänvalon. Varmasti kisaeläkkeelle siirryttyään orin käyttö jalostuksessa lisääntyy. Oliverin isä on legendaarinen kouluponi Rhydtyw Oswald, joka kuului maan huippuponiratsastajan Julie Owenin kisakaartiin. Orin menestys helppo A:n kansainvälisellä tasolla asti oli mahdollista ankaran treenauksen, huippuvalmentajien ja -ratsastajien takia. Kimo ori keskittyi täysin kouluradoille eikä sitä nähty esimerkiksi näyttelykehissä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kisauransa jälkeen ori kantakirjattiin ja siitä lähtien se toimi hyvin kysyttynä siitosorina ympäri maata ja sen jälkeläisistä oltiin kiinnostuneita Amerikassa asti. Ori ehti saada kymmeniä jälkeläisiä, joista monet ovat seuranneet isänsä jalanjälkiä kisakentille. Haurnd Amos on tämän legendaariseksikin kutsutun isälinjan kantaori. Rautias ori syntyi hyvin vaatimattomissa oloissa pienellä tilalla Torfaen kreivikunnassa. Orin omistajat veivät varsan myyntiin vuotuisille markkinoille, missä Rhydtyw-siittolaa perustamassa ollut Mick kiinnitti huomionsa kauniin väriseen ja mallikkaasti käyttäytyvään oriin. Vaikka Amoksen tausta ei ollut kummoinen, Mick kiinnostui orista ja osti sen. Amoksesta kouliintui menestynyt kouluponi, jonka meriittilistalta löytyy mm. viiden perättäisen welshien kansallisten koulukilpailuiden ykkössija. Orin tarina ihastutti kaikkia ja se sai nopeasti laajan kannattajajoukon. Vanhemmalla iällään oria käytettiin paljon melko suureksi kasvaneen siittolan jalostustoiminnassa ja oria voikin kutsua Rhydtyw-siittolan kantaoriksi. Rhydtyw Ysgawen oli ensimmäinen Rhydtyw-siittolan kasvatti. Tammasta oli määrä tulla kouluponi, mutta jo koulutusvaiheessa sen jalat alkoivat vaivata ja uusiutuneet vaivat lopettivat sen kisauran ennen kuin se ehti alkaakaan. Sen jälkeen tammaa nähtiin etenkin show-kilpailuissa näyttelyluokissa ja se oli myös paljon käytetty siitostamma. Tamma sai kuusi varsaa, joista ainoastaan Oswald jäi siittolan omistukseen. Gwairddyn Llian oli siittolalla leasing-tammana, joka astutettiin Oswaldilla. Mick oli kiinnostunut saamaan tammasta jälkeläisen tämän kuvankauniin ulkonäön ja hienostuneiden liikkeiden takia. Lisäksi kansainvälisen tason Oswald oli riittävän tasokan ori Llianille ja sopimus voitiin tehdä. Voikko tamma niitti mainetta näyttelykehissä vuosien ajan ja sai kunniamainintoja kauniiden varsojensakin ansiosta. Herttainen luonne ja kauniit liikkeet tekivät tammasta täydellisen paketin. Llianin isä oli Ffardwr Dillon, musta ja tulinen ori, joka jäi muistoihin villinä ja hurjapäisenä estekonkarina. Ori vaati tiukat otteet, mutta sen voiman kanavoiduttua estekentille, tulos oli mieletön. Räjähtävä energia siivitti ratsukon menestykseen kansallisella tasolla asti. Orin periyttämiskyky todettiin myöhemmin hyvin huonoksi, eikä orilla olekaan kuin kaksi tammajälkeläistä. Yksi onnistuneista varsoista syntyi Myfanwy-nimisen tamman kanssa. Myfanwy oli kaunis kimonvärinen tamma, joka oli alunperin kotoisin pieneltä ratsutallilta. Tamma oli kantakirjattu ja sen rakenne oli mainio, mutta omistajat eivät olleet innoissaan näyttelyissä käymisestä. Sen sijaan tamma toimi perinteisenä tuntiponina ja sopikin tehtäväänsä mainiosti kiltin luonteensa ansiosta.
Ellin emä Dryswllyn Eirlys on kimo tamma, jonka ura oli lähinnä näyttelyissä esiintymistä. Tamma menestyikin kiitettävästi ja saavutti useita luokkavoittoja. Eirlys kisasi aktiivisesti myös varsojensa kanssa, joita sillä oli parhaimmillaan lähes vuosittain. Tamman varsatkin olivat siis kauniita ja tottelevaisia ja hyvin kysyttyjä ympäri Eurooppaa. Eirlysin isä oli Llanffyd Zircon, rautias ja suurikokoinen ori, joka oli seura- ja aluetason kisaponi. Sen omisti rikas maatalousyrittäjä, jonka tyttäret kiersivät ympäri maakuntaa erilaisissa kisatapahtumissa orin kanssa. Zircon menestyi sekä koulu- että estekisoissa ja oli erityisen mukava ratsastaa ja kiltti hoitaa. Luonteenpiirteet olivat vahvasti periytyneet sen isältään Nierllen Caradocilta, jonka orivarsoille oli tyypillistä normaalia rauhallisempi luonne. Eikä ihme, sillä ori itsekin oli hyvin kiltti ja seurallinen. Ulkonäöltään komea ori ei erityisemmin kiertänyt kisakenttiä, mutta toimi menestyksekkäästi jalostuksessa saaden etenkin menestyneitä orivarsoja. Llanffyd Zara oli kimo tamma, joka oli menestynyt näyttelyponi. Se saavutti urallaan mm. useita BIS-sijoja kansallisissa welshnäyttelyissä ja menestyi myös muualla Euroopassa. Zara ei saanut useita varsoja, sillä sen aktiiviseen kisauraan ei sopinut olla tiineenä joka toinen vuosi. Tamma kuitenkin sai vanhemmalla iällään yhden orivarsan ja kaksi tammavarsaa. Eoryn Amaenth, kimo ja sirorakenteinen tamma, oli omistajansa silmäterä. Heatherilla oli Amaenthin lisäksi vain yksi shetlanninponi, joten aikaa tamman hoitamiseen riitti. Amaenth olikin todella hyvin pidetty ja luonteeltaan seurallinen. Siltä ei löydy paljon kisakokemusta, mutta metsän siimekseen tehtyjä kävelylenkkejä sitäkin enemmän. Tamman isä oli Dryswllyn Edwr, musta ori pienellä otsatähdellä. Luonteeltaan vilkas, mutta kiltti ori kisasi estekentillä saavuttaen sijoituksia aluekisoista. Ori sai vain yhden jälkeläisen, sillä se ei ollut erityisen kysytty jalostusori vaatimattoman ulkonäönsä tähden. Niimpä se astui vain naapuritallissa asuneen tamman Engarth Siannen, jonka omistaja oli tuttu. Sianne oli tuotu Skotlannista etelään ja tamma tuokin hieman erilaista ulkomuotoa tähän sukuun. Vankkarakenteinen neiti ei ollut näyttelykehien kuningatar, mutta sitäkin arvokkaampi omistajalleen. Tamma veti pikkuruisia kärryjä viedessään omistajansa ja tämän käsityöt päivittäin torille ja houkutteli asiakkaita paremmin kuin mikä tahansa tarjous!
|
KRJ:n alaiset koulukisat -- 13 voittoa, 43 sijoitusta 26.08.2010 Duren 2. helppo A, 1/50 29.08.2010 Littlebury 6. helppo A, 6/39 30.08.2010 Ikirouta 5. helppo A, 10/100 30.08.2010 Ikirouta 6. helppo A, 6/100 31.08.2010 Ikirouta 5. helppo A, 8/100 03.09.2010 Riiviöt 5. helppo A, 2/98 05.09.2010 Fontanelle Park 4. helppo A, 1/50 06.09.2010 Fontanelle Park 2. helppo B, 6/50 04.09.2010 Västerby 3. helppo B, 8/100 11.09.2010 Mörkövaara 3. helppo A, 2/50 07.09.2010 Fiktio 3. helppo A, 2/60 10.09.2010 Fiktio 3. helppo A, 3/60 09.09.2010 Viehättävä 1. helppo A, 2/70 07.09.2010 Cornir Sporthorses 6. helppo A, 3/40 10.09.2010 Cornir Sporthorses 6. helppo A, 2/40 10.09.2010 Duren 1. helppo A, 1/50 11.09.2010 Duren 2. helppo A, 3/50 18.09.2010 Jewel Ponies 4. helppo B, 7/100 20.09.2010 Pinewood Trakehners 1. helppo A, 6/50 24.09.2010 Mörkövaara 2. helppo A, 2/40 23.09.2010 Virtuaalitalli Dei 5. helppo A, 2/50 24.09.2010 Virtuaalitalli Dei 4. helppo A, 1/50 25.09.2010 Welsh Pony Riders Club 4. helppo A, 3/16 27.09.2010 Welsh Pony Riders Club 3. helppo A, 2/18 27.09.2010 Welsh Pony Riders Club 4. helppo A, 1/16 11.10.2010 Fiktio 6. helppo A, 1/60 13.10.2010 Duren 1. helppo A, 4/30 14.10.2010 Welsh Pony Riders Club 4. helppo A, 2/33 15.10.2010 Welsh Pony Riders Club 3. helppo A, 6/37 13.10.2010 Mitar Warmbloods 5. helppo A, 2/50 14.10.2010 Mitar Warmbloods 5. helppo A, 2/50 |
16.10.2010 Virtuaalitalli Dei 4. helppo A, 4/50 31.10.2010 Welsh Pony Riders Club 3. helppo A, 5/27 01.11.2010 Welsh Pony Riders Club 4. helppo A, 4/23 02.11.2010 Welsh Pony Riders Club 3. helppo A, 4/27 02.11.2010 Welsh Pony Riders Club 4. helppo A, 1/23 03.11.2010 Welsh Pony Riders Club 4. helppo A, 1/23 11.11.2010 Mörkövaara 3. helppo A, 6/50 12.11.2010 Paitsio 3. helppo B, 4/50 15.11.2010 Rasberry 5. helppo A, 6/60 23.11.2010 Korge Hobused 4. helppo A, 1/30 24.11.2010 Korge Hobused 3. helppo A, 2/30 25.11.2010 Stecker 2. helppo A, 2/30 27.11.2010 Stecker 1. helppo A, 1/30 29.11.2010 Stecker 2. helppo A, 1/30 30.11.2010 Stecker 1. helppo A, 5/30 25.11.2010 Kuhmo 5. helppo A, 5/50 25.11.2010 Fiktio 5. helppo A, 3/60 28.11.2010 Fiktio 5. helppo A, 4/60 28.11.2010 Fiktio 6. helppo A, 3/60 26.11.2010 Korge Hobused 4. helppo A, 3/30 28.11.2010 Korge Hobused 4. helppo A, 4/30 30.11.2010 Korge Hobused 3. helppo A, 3/30 11.11.2010 Cecam Shetlands 5. helppo A, 1/50 28.11.2010 Lilygreen 3. helppo A, 2/60 29.11.2010 Welsh Pony Riders Club 5. helppo A, 1/23 |
|
NJ:n alaiset näyttelyt -- VAIN SERTIT 24.11.2009 Greenwich 8. varsat aikuiskuvilla yo. roduista LKV1/7, BIS3, irtoSERT, JS 20.12.2009 Kirmaus 5. varsat aikuiskuvilla LKV1/5, BIS1, irtoSERT, JS 15.12.2009 Step Ponies 9. muut ponivarsat aikuiskuvilla LKV1/12, BIS1, irtoSERT, JS 30.12.2009 Greenwich 10. varsat aikuiskuvilla yo. roduista LKV2/10, irtoSERT, JS 05.01.2010 Gräslund 8. muut ponivarsat aikuiskuvilla LKV1/12, BIS3, irtoSERT, JS 15.03.2010 Lacrisia 1. welsh A LKV3/11, irtoSERT, JS 06.05.2010 Ponitila Adina 5. welshponit, LKV2/12, irtoSERT, JS 15.05.2010 Riiviöt 4. welshtammat, LKV2/11, MVA-SERT, JS 03.11.2010 Greenwich 5. wA-tammat LKV2/5 irtoSERT, JS 21.02.2011 Welsh Pony Riders Club 3. wA-tammat LKV1/6, irtoSERT, JS
Welsh Ponies In The Show Ring -kisat -- VAIN CHAMPIONIT
|
|
kouluvalmennus:
Valmennus aloitettiin työskentelemällä volteilla ja ympyröillä. Tamma kulki hyvin allasi ja totteli apuja kiitettävästi. Treenasimme myös pohkeenväistöjä, missä Elli yritti hieman luistaa ja mennä melkoisen etuosajohtoisesti. Pohjetta vahvistettiin raipalla ja tamma pistikin paremmaksi pienen kurinpalautuksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan tunti meni osaltanne mukavasti eikä pahempia ongelmia esimerkiksi istunnan kanssa ollut.
17.11.2009 - Elli saapui Greenwichiin draceyn matkassa hieman yli kaksivuotiaana. Eilen lähdimme porukalla hakemaan tammaa kotiin ja innostus oli käsin kosketeltavaa. Tamma on hienosta Brittiläisestä sukulijasta ja siltä odotetaan suuria. Tamma olikin kaunis kuin mikä eikä käytöstavoissakaan ollut moittimista. Nyt Elliä aletaan hiljalleen kouluttamaan ja muutaman vuoden päästä se on valmis valloittamaan kisakentät!
26.12.2009 - Ellin kanssa on käyty näyttelyissä aktiivisesti ja se on ollut lähes poikkeuksetta luokkansa paras! Kaksi BIS-sijaa on jo varmistunut ja lisää odotetaan. Tamman rakenteessa ei siis ole moittimisen varaa, kuten ei käytöksessäkään. Elli on hurmannut kaikki tallityöntekijät mukavalla luonteellaan ja pirteällä olemuksellaan. Ellin ratsukoulutus alkaa olla jo valmis, tamma on ollut mukava poni myös selästä käsin ja oppi on mennyt perille huimaa vauhtia. Tytöltä sujuvat pohkeenväistöt jo kuin vettä vain ja varmasti saamme siitä helppo A-tasoisen ratsun kisauran alkuun mennessä. Kisakentille riennetään siis heti uusien kisojen tullessa :)
11.04.2010 - Elli on kaunistunut päivä päivältä ja tämä aikuinen tamma on jokaisen silmäterä. Näyttelyistä saatiin varsa-aikoina hieno menestys ja nyt aikuisten luokkiin siirryttyä panoksen kovenevat. Champion-arvonimi on jo tammalle myönnetty ja ylöspäin tähytään. Elliä on ratsastettu ahkeraan ja ahkeralta tammalta sujuvat koulukiemurat kuin leikiten. Kisakentille valmistautuminen on ollut hyvin perusteellista ja nyt sitten vain odotetaan niiden kisojen ilmestymistä.
13.09.2010 - Kisaura alkoi syksyn tullessa ja tamma on päässyt hyvin ruutiineihin kiinni. Menestystäkin on tullut jo mukavasti, joten luultavasti tarvittavat kisat saadaan tässä syksyn aikana kasaan. Elli on menestynyt huimasti myös show-kisoissa ansaitsen kaikki I-tason championit, ja ollen näin ensimmäinen laatuaan meidän tallissa!
14.11.2010 - Tamma on saanut hienosti sijoituksia koulukentiltä, joten kisaurakka alkaa olla jo paketissa. Elli osallistuu vielä muutamiin kisoihin, ja sen jälkeen koittavat leppoisammat eläkepäivät. Tamma on käynyt aktiivisesti myös näyttelyissä, sillä tuo puuttuva MVA-serti olisi kovin toivottu :)
21.12.2010 - Elli on saanut lyhyen ajan sisällä kaksi komeaa orivarsaa! Esikoinen Elfryn muutti Kyan talliin ja toinen poika Euryl jäi meille Hywarrd Studiin. Molemmat varsat syntyivät hyvin eikä varsa-aikanakaan ollut ongelmia. Euryl on vielä aivan pieni veijari ja asustelee vielä emänsä hoivissa. Eikan kasvettua omilleen saa Elli kovasti ansaitsemansa loman, sillä vastahan kisaurastakin on ehditty päästä yli! Tamma saa siis ottaa rennosti eikä suunnitelmia uusista astutuksista ole hetkeen. Tietysti laatuarvostelut alkavat hiljalleen tulla ajankohtaiseksi, joten ehkä sellainen löytyy seuraavaksi ohjemistosta?
19.11.2011 - Elli on saanut uusia tuulia elämäänsä, kun show-kisojen II tasojen alkaessa pyörimään, olemme aktiivisesti käyneet milloin missäkin kisaamassa. Tamma on saanutkin jo hyvin menestystä ja tavoitteet show-kisojen parissa ovat korkealla! Myös Ellin molemmat varsat ovat aloittaneet omat kisauransa lupaavasti. Eurylilta löytyy jo useita koulusijoituksia, ja onpa ori saanut jo omankin jälkeläisen. Niin se aika menee nopeasti, että Ellistäkin on tullut isoäiti!
20.12.2011 - Elli on saanut muutaman lisächampionin show-kilpailuista, mutta muuta ihmeellistä ei ole viime aikoina tapahtunut. Tamman sivuja viilataan nyt kuntoon, sillä pian on aika suunnata ensimmäisiin laatuarvosteluihimme! VWY:n laatis on luvassa nyt tämän vuoden puolella ja keväällä varmasti muitakin haasteita on tiedossa. Ellin kolmas varsa on suunnitteilla laatuarvosteluiden jälkeen. Tällä kertaa voisi vuorossa olla tammavarsa, jolle toivon mukaan löydämme kodin naapurisiittoloista!