| Virallinen nimi: | Greenwich's Whirlwindy | Rekisterinumero: | VH03-024-4718, VWY-521 |
| Kutsumanimi: | Vili | Koulutus: | ko:heC re:80cm |
| Rotu+skp: | welsh mountainori | Painotus: | este |
| Syntymäaika: | 04.10.2007 | Kasvattaja: | Fancy |
| Säkäkorkeus: | 118cm | Omistaja: | Fancy |
| Väri+merkit: | km | Kotitalli: | Hywarrd Stud |

© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
Vaikka Vili on pienikokoinen, se ei estä sitä yrittämästä olla johtaja. Pomottelee muita oreja, keimailee tammoille ja on isää varsoille. Se lähestyy tammoja itsevarmasti ja monet neidit pitävätkin sen suorasta käytöksestä. Ori on hulluna tammoihin ja onkin karannut useamman kerran tammatarhaan. Aitoja on jopa korotettu, joten nyt siitä ei enää pitäisi olla päänvaivaa. Vili tarhailee yleensä yksikseen tai sitten parin ruunan kanssa. Se laukkailee energisesti aitauksessa ja yrittää kannustaa muutkin leikkimään. Ori ei haluaisi lähteä talliin, ellei sitten ole kurja keli. Sitä saakin pyydystää vähän aikaa, ennen kuin poni suosiolla luovuttaa. Taluttaessa Vili kävelee lyhyin, jännittynein askelin. Sen korvat ovat hörössä ja silmät tarkkailevat valppaasti ympäristöä. Joskus se saattaa ihan yllättäen kiskaista riimunnarun hoitajan kädestä, joten kehotan olemaan varovainen.
Vili ei tosiaan pysy tyynenä satuloidessa. Se pyörii ympäriinsä, talloo varpaille ja tanssahtelee ympäriinsä eikä pysy hetkeäkään samassa paikassa! Siinä onkin sitten työ ja tuska saada satula orin selkään, satulavyön sentään saa helposti kiinni. Vili antaa suitsia jo hiukan paremmin, pysyy ainakin jonkun aikaa aloillaan. Kuolaimet ottaa kiltisti suuhun, mutta vain jos ovat tarpeeksi lämpimät herralle. Kylmää metallinkappaletta Vili ei suostuisi suuhunsa ottamaan, ei ainakaan ilman kauraa... Pintelit ori antaa kiertää jalkojensa ympärille liiemmin vastustelematta.
Ratsuna Vili on ihana. Se on kovasuinen, mutta herkkä kyljistään. Sähäkkä ori kaipaa jatkuvaa pidättelyä ja tunti sen selässä antaa uuden käsitteen puolipidätteelle. Se pyrkii alussa joka suoralla kiihdyttämään ja vaatii ratsastajaltaan vakaata kättä. Vahvoilla puolipidätteillä orin saa melko nopeasti hallintaansa. Lisäksi jos ori huomaa ratsastajansa epävarman istunnan tai jännityksen, se pukittaa ja yrittää heittää ratsastajan selästään. Vili on aika säkky, se voi äkkiä pelästyä asiaa, jota ratsastaja ei edes huomaa. Ori on upea esteratsu, kun sen saa rauhoittumaan. Se hyppää kokonsa huomioon ottaen valtavia esteitä eikä hyppäämisen huumassa muista edes säikähtää eikoisia esteitä. Kuten Vilistä sanotaan, upea hyppääjä, mutta vähän hutera ohjaus ja heikot jarrut... Maastossa ori on vauhdikas jo senkin takia että säikkyy viiden minuutin välein. Se myös rakastaa pitkiä laukkapätkiä ja kisailee mielellään muiden kanssa.
Kisapaikalle päästyään ori puhkuu innosta päästä näyttämään taitonsa - niin tammoille kuin makupalan antajille! Se on rauhaton ja entistä "raivostuttavampi" laittaa kuntoon ja valmistaa kisaurakkaan. Siihen saattaa vaikuttaa ympärillä pyörivät muut orit, jotka kisaavat yhtä lailla huomiosta sen kanssa. Lämmittelyyn päästyään Vili rauhoittuu, kun saa enimmät höyryt päästellä. Ensimmäiset esteet voivat mennä melko rumasti, mutta pikkuhiljaa sen keskittyminen paranee ja kisaradalla kulkee upea esteponi!
© christa.
| I. Edern WS ✝ wA, 117cm, YLA2 |
II. Runaway C wA, 120cm |
III. Timant's Glacier wA, 120cm |
| IIE. Brychan Gwanwyn wA, KTK-II | ||
| IE. Olwyna WS ✝ wA, 120cm, VWY-III |
IEI. Whiten Lyn ✝ wA, 122cm | |
| IEE. Star Lagoon's Opaque ✝ wA, 118cm, KTK-II | ||
| E. Greenwich's Dandelion ✝ wA, 115cm, VIR MVA Ch, YLA2, KTK-II |
EI. Champion's Canwr Ifor ✝ wA, 119cm, VIR MVA Ch, YLA2, KTK-II, VWY-III |
EII. True Ceres ✝ wA, 117cm, VWY-III |
| EIE. LT Bright Rosalind wA, 115cm | ||
| EE. True Allegra ✝ wA, 119cm, YLA2, VWY-III |
EEI. Kilderoyan ✝ wA, 117cm | |
| EEE. Avalancha FQ wA, 120cm | ||
Vilin isä Edern WS on Jillianin asukas, joka menehtyi traagisesti muiden ponien mukana tallia riepotelleessa tulipalossa. Ori on kisannut mukavasti ja saavuttanut YLA:ssa YLA2-arvonimen. Muita tietoja ei orista ole jäänyt historiankirjoihin. Runaway C on Eemelin isä, jonka tiedot ovat jopa enemmän kadoksissa kuin poikansa. Orilta ei löydy edesmenneitä sivujakaan eikä kisaurasta tai muusta menestyksestä ole tietoa. Runawayn isä Timant´s Glacier on harmaankimo ori, jolta löytyy säkäkorkeutta 120cm. Orin isä on upea VIR MVA-ori Rhellwyd Illusion ja emän puolelta löytyy useita Liinun menestyjähevosia. Klasulla on kisattu hieman koulun parissa, mutta mitään suuria se ei koskaan saavuttanut. Brychan Gwanwyn on Runawayn emä, jonka tiedot näyttävät niin ikään kadonneen bittiavaruuteen. Tamma on kantakirjattu II-palkinnolla ja se on myös kisannut hieman koulun ja esteiden parissa. Edern WS:n emä Olwyna WS on Whiten edesmenneitä asukkeja, jonka meriittilistalta löytyy VWY-III palkinto. Tammalta löytyy VRL:n rekisteristä kaksi muutakin jälkeläistä. Tamma on myös esikantakirjattu, mutta kantakirjausmenestystä se ei saanut. Tamman isä on niinikään edesmennyt Whitelainen Whiten Lyn. Orilta löytyy kaksi rekisteröityä jälkeläistä, mutta oletettavasti niitä on olemassa enemmänkin. Ori on kisannut hieman. Star Lagoon's Opaque on kantakirjattu tamma, joka asusteli myös Whitessä. Tammalta löytyi kokoa 118cm ja jälkeläisiä Olwynan lisäksi kolme. Tamman vanhemmat ovat molemmat kantakirjattuja Star Lagoonin asukkeja.
Vilin emä on rakas silmäteräni Greenwich's Dandelion, Greenwichin ensimmäisiä kasvatteja ja yksi parhaiten menestyneistä tammoistamme. Kimo tamma ansaitsi nopeasti VIR MVA-arvonimen ja kantakirjattiin II-palkinnolla. Tammalta löytyy lähes 200 kisastarttia lähinnä esteiden ja kentän parissa. Vili on Danin viidestä varsasta selvästi menestynein, mutta muutkin ovat saaneet hyvät kodit. Danin vanhemmat ovat molemmat niin ikään Greenwichin ensimmäistä welshkantaa. Danin isä on Champion's Canwr Ifor, upea jalostusorimme jonka upea ulkomuoto sävähdytti monia. Kalle sai VIR MVA-arvonimen ja kantakirjauksen 75 pisteellä tyttärensä tapaan. Orilta löytyvät myös YLA2 ja VWY-III palkinnot. Kalle kisasi enimmäkseen esteiden, kentän ja näyttelyiden parissa saavuttaen 20 ERJ-sijotusta. Orilla on viisi toinen toistaan hienompaa jälkeläistä! Kallen isä True Ceres on kaunis ruunikko ori True Riding Poniesin kasvattamana. Ori kisasi sekä esteiden ja koulun parissa ja saavutti VWY-III palkinnon. LT Bright Rosalind on True Ceresin tavoin Championissa asunut ja kisannut tamma, joka kuitenkin muutti uusiin maisemiin vanhemmalla iällä. Tamma on kisannut useissa lajeissa ja esikantakirjattu. Tammalta löytyy Kallen lisäksi ainakin yksi tammavarsa. Danin emä on True Allegra, suloinen lumipalloponimme jonka suosio pikkutyttöjen parissa oli voittamaton. Sen isä on hieno Kilderoyan ja myös emä on tuontisukua. Allu kisasi sekä esteiden että koulun parissa varsin hyvällä menestyksellä ja saavutti YLA2 ja VWY-III palkinnot. Kilderoyan on emän puolen suvun ainoa Whitelainen. Briteistä tuotu ori on esikantakirjattu ja siltä löytyy useita jälkeläisiä, olihan se yksi Whiten tärkeimmistä jalostusoreista. Avalancha FQ on kimo tamma, joka asusteli True Riding Poniesissa. Tämäkin Englantilaista alkuperää oleva tamma kisasi koulussa useita kymmeniä startteja, mutta muuta erityisempää menestystä siltä ei löydy.
|
ERJ:n alaiset estekisat -- 8 voittoa, 44 sijoitusta 02.12.2007 Prejudice 2. 70cm, 2/40 19.12.2007 ROWDY 2. 80cm, 3/15 22.12.2007 ROWDY 3. 80cm, 1/28 17.01.2008 ROWDY 2. 70cm, 3/13 17.01.2008 ROWDY 3. 80cm, 2/24 18.01.2008 Chennye 2. 70-80cm, 4/50 19.01.2008 ROWDY 3. 80cm, 5/26 27.01.2008 Castle 2. 70cm, 1/60 28.03.2008 ROWDY 2. 80cm, 6/51 29.03.2008 ROWDY 2. 80cm, 6/63 24.04.2008 ROWDY 1. 60cm, 2/19 07.05.2008 Moondance 3. 80cm, 2/40 10.05.2008 ROWDY 3. 80cm, 4/42 12.05.2008 Qreivi 4. 80cm, 6/49 24.05.2008 ROWDY 2. 70cm, 4/28 24.05.2008 ROWDY 2. 70cm , 3/28 24.05.2008 ROWDY 3. 80cm, 1/34 24.05.2008 Fraise 2. 70-80cm, 2/25 30.05.2008 Virnia 3. 80cm, 3/83 02.06.2008 Veatu Kuningriik 1. 80cm, 5/41 18.06.2008 Bleyena 2. 60-70cm, 1/40 08.07.2008 CeRi 2. 60cm, 7/124 08.07.2008 CeRi 2. 60cm, 8/124 09.07.2008 ROWDY 2. 70cm, 3/34 10.08.2008 Nonehood 2. 80cm, 3/40 12.08.2008 Okeanos 3. 70cm, 4/54 12.08.2008 Okeanos 3. 80cm, 3/52 19.08.2008 Sjöstrand Herrgård 4. 70cm, 5/30 31.08.2008 FL Ponies 1. 80cm, 3/50 31.08.2008 FL Ponies 1. 80cm, 6/50 01.09.2008 ROWDY 2. 70cm, 7/50 01.09.2008 ROWDY 2. 70cm, 7/50 01.09.2008 ROWDY 3. 80cm, 1/50 10.09.2008 Fiktio 2. 70cm, 5/43 21.09.2008 Huopatossu 2. 70-80cm, 3/50 23.09.2008 Huopatossu 2. 70-80cm, 4/50 27.09.2008 Cheval Delamer 5. 70cm, 4/50 28.09.2008 Cheval Delamer 5. 70cm, 3/50 26.09.2008 ROWDY 2. 70cm, 4/23 28.09.2008 ROWDY 2. 70cm, 4/23 29.09.2008 ROWDY 2. 70cm, 1/23 30.09.2008 ROWDY 2. 70cm, 2/24 01.10.2008 Mörkövaara 7. 60cm, 6/50 09.10.2008 KaRa 2. 70cm, 4/31 05.11.2008 Notevole 2. 80cm, 5/40 07.11.2008 Dirtymere 1. 80cm, 2/40 11.11.2008 ROWDY 4. 70cm, 4/50 11.11.2008 Cheval Delamer 7. 70cm, 1/45 16.11.2008 Cheval Delamer 7. 70cm, 2/45 03.12.2008 ROWDY 1. 70cm, 3/31 04.12.2008 ROWDY 1. 70cm, 1/31 05.12.2008 ROWDY 2. 80cm, 3/44 KERJ:n alaiset kenttäkisat -- 0 voittoa, 2 sijoitusta 10.01.2008 ROWDY 1. harrasteluokka, avoin, 2/18 21.04.2008 Dakota 2. harrasteluokka, avoin, 2/25 NJ:n alaiset näyttelyt -- VAIN SERTIT 20.11.2007 Rinteen Kisakeskus 7. ponivarsat aikuiskuvilla LKV1/4, BIS2 irtoSERT, JS 17.01.2008 Hiirenmutka 5. welsh A-orit LKV1/12, MVA-SERT, JS 29.01.2008 Keskiviikon 6. welsh A-orit LKV1/11, BIS3, MVA-SERT, JS 25.02.2008 Hiirenmutka 5. welsh A-orit LKV1/9, irtoSERT, JS 07.03.2008 Datt Ponies 1. welsh A-orit LKV3/9, irtoSERT, JS |
10.10.2007 - Vili syntyi yön pimeydessä 4. lokakuuta ja yllätti tallin väen iloisesti aamusella. Emä Greenwich's Dandelion oli hoitanut varsan hienosti itse, vaikka se syntyikin hieman odotettua aikaisemmin. Ensimmäisenä päivänä Vili vaikutti jo reippaalta orinalulta ja tutki uteliaasti karsinaa ja ihmisiä. Ensimmäisten elinviikkojensa aikana Vili osoitti jo olevansa oikea hurjapää, ja voi sitä riemua kun se pääsi ensimmäistä kertaa ulkoilemaan vähäksi aikaan! Riehakkaan luonteensa takia Vili saikin nimekseen Whirlwindy "pyörremyrsky". Varsa-aikaa Vilillä vielä riittää ja paljon riittää orilla myös opittavaa. Kisaus aloitetaan orin täyttäessä 4 vuotta, mutta näyttelytuntumaa käydään ottamassa jo aiemmin, Vilistä kun tuntuu kasvavan oikein komea oripoika
03.01.2008 - Vili on kasvanut ja komistunut huimasti. Varsa on näyttänyt tempperamenttiaan niin laitumella kuin tallissakin ja emä oli aika helisemässä riehakkaan oripojan kanssa. Nyt Vili on kuitenkin onnistuneesti vieroitettu ja koulutettu. Hyppykapasiteettia orilta löytyy ja myös innostusta, joten Vilille on suunniteltu varsin estepainotteista kisauraa. Ensimmäiset startit onkin käyty jo kisaamassa ja sijoituksia on muutama lähinnä seurani kisoista joissa on tultu pyörittyä. Myös näyttelyura on alkanut lupaavasti; ensimmäisistä näyttelyistä tuli heti BIS-sija ja irtoSERT. Nyt siirrymme aikuisten luokkiin ja yritämme vielä loput sertit saada kokoon.
22.05.2008 - Kevät on sujunut aktiivisen kisauksen merkeissä. Estekisojen lisäksi olemme tutustuneet kenttäratsastukseen, mikä onkin sujunut orilta varsin mallikkaasti. Näyttelykehissä menestys on ollut huimaa; niin MVA- kuin irtoSERTejä on saatu helposti. Nyt kuitenkin näyttelyura on ohi ja annamme tilaa uusille lupauksille. Mätsärit tulevat vielä tutuiksi, mutta NJ:n alaisissa ei enää käydä. Vili on myös tullut isäksi ensimmäistä kertaa ja katseli kiinnostuneena aidan takaa pientä orivarsaa, joka oli kuin ilmetty isänsä! Luonteeltaan ori on rauhoittunut ja varsamainen kouhotus vähentynyt. Tempperamenttiä löytyy kuitenkin yhä koko tallin edestä! Tulevaisuudessa pyrimme vielä saamaan lisää sijoituksia ja muutaman jälkeläisen, joten eiköhän ori ilmoiteta YLA:an ja VWY:n laatuarvosteluun pikapuoliin. Myös ERJ:n laatis on mahdollisesti edessä päin.
29.09.2008 - Kesän jälkeen on kisauksetkin saatu kisailtua ja ERJ-sijoituksia kertyi yhteensä yli 40. Nyt etsinnässä on tammaneitosia astuttamista varten, että saadaan orille hieman useampi jälkeläinen ennen laatiksia. Muutenhan orille kuuluu vallan mainiota. Tulisuus on säilynyt sateisesta kesästä huolimatta ja nykyään orin parasta ajan vietettä näyttää olevan tallille saapuvien ihmisten tervetulleeksi toivottaminen uudesta tarhastaan, joka sijaitsee tuolla tien varressa. Siellä se siis hirnuu kaikille raikuvasti jo hyvissä ajoin ja olemme saaneet paljon kehuja sen uljaudesta. Suosiosta se kilpailee jo kohta tallin toisen jalostusoriimme Aerinin kanssa. Ja ylpeitähän me molemmista omista kasvateistamme olemme!
29.11.2008 - Yllättäen Vilillä onkin ollut onnea naisrintamalla, kun joulukuussa se pääsee peräti kaksinkertaiseksi isäksi! Toinen emistä on vielä nuori tammamme Ginny ja toinen jo menestynyt ja kokenut C-tamma Megi. Muutenkin kuukausi on tuonut iloa: tammikuun kantakirjaustulokset julkaistiin viimein ja orimme pääsi hienosti II-palkinnolle. Myös VIR MVA Ch- arvonimi saatiin viimein virallisesti. Lisää menestystä toivotaan tulevan YLA:sta, jonne ollaan menossa joulukuussa sekä mahdollisesti VWY:n laatiksesta heti vuoden alusta. Myös ERJ:n laatis on suunnitelmissa, mutta ei aivan heti.
05.01.2009 - Vilin varsoista kasvoi komeita pikkuisia. Mountista kuoriutui kaunis kimo ori, joka sai nimekseen Maelor ja C-varsasta niinikään kimo tamma Megan. Molemmille toivotaan menestyksekästä tulevaisuutta! Ginnyn kanssa Vili tulee saamaan vielä ainakin yhden ellei kaksikin varsaa tulevaisuudessa. Ori ilmoitettiin kuluneen kuun aikana myös VWY:n laatikseen, josta saaliina tuli III-palkinto - puoli pistettä jäi II:sta, joten varmasti mennään vielä uusimaan kunhan jälkeläiset hieman menestyvät!
31.01.2009 - VAU! Vili sai Yleislaatuarvostelussa 1-palkinnon, ollen näin ensimmäisen mokoman saanut Greenwichiläinen. Omistaja ei oikein tiedä miten päin olla, kun näin hienon ponin omistaa :) Vili voi muuten riehakkaasti, kun säännöllistä liikuntaa on vähennetty. Nyt ori saakin sen edestä päästellä höyryjä tarhassa. Oria on tarjottu ulkopuolisille tammoille, mutta ainakaan vielä ei sopivaa tammaa ole tullut eteen. Suunnitelmissa on astuttaa Ginny orilla tässä helmikuun aikana. Sitten vähän aikaa vielä maltetaan tuon ERJ:n laatiksen kanssa, että ehtiin nuo varsat saada tuloksia aikaan.
04.06.2009 - Kevät meni Vilin osalta rennosti lomaillessa. Energinen ori keksi kaikenlaista puuhaa meille muuten aivan työttömille työntekijöille omilla tempuillaan. Sillä ollaankin yritetty ratsastaa reippaasit viime aikoina ja ori on yhä hyvässä kunnossa. Viimeisin varsa on hieno Dymock-ori, jolta odotamme paljon sillä näköä löytyy! Vilin muutkin varsat ovat menestyneet varsin mukavasti, Ascar-ori saavutti Championin n. kuukausi sitten. Vili on nyt ilmoitettu uusimaan Welshien laatikseen, sillä viimeksi kakkospalkinto jäi harmittavasti 0,5 pisteen päähän. Ori ilmoitettiin myös ERJ:n laatikseen.
26.06.2009 - VWY:n laatuarvostelusta saimme nipin napin korotettua II-palkinnolle :) ERJ:hin emme valitettavasti päässeet tällä kertaa mukaan, mutta kovempi yritys ensi kerralla.
30.11.2007 Ratsutalli Reporinne
Meno oli melkoisen vauhdikasta, mutta silti Vili pysyi hienosti hallinnassasi. Esteet sujuivat hienosti, eikä ori tyytynyt pelkästään hyppäämään esteiden yli, vaan pukitti jokaisen esteen perään. Pientä hiomisen varaa vielä, mutta muuten oikein hieno suoritus.:)
04.01.2008 Hallanvaara
Vauhdikasta menoa! Vili innostui hieman liikaakin lisäysharjoituksesta, että jarrut unohtuivat kokonaan ja kesti kauan ennen kuin sait sen taas komentoon. Muista istua hieman raskaammin ja ylläpidä rytmiä, etenkin pitkillä lähestymisillä. Ori tuntui hieman hätäiseltä pitkissä lähestymisessä, rikkoi rytmiä ja säntäsi hyppyyn liian aikaisin. Vaikka Vili onkin tosi herkkä ja kuuma, muista pitää pohkeet aina kyljissä kiinni, muuten eivät pidätteet mene läpi. Loppua kohden Vili esitti muutaman erittäinkin kehuttavan pitkän lähestymisen, rytmi löytyi ja pysyi. :) Hienoja hyppyväläytyksiä, Vilillä on erinomainen ponnistuskyky! Älä kuitenkaan itse ennakoi ja "sukella" hyppyyn mukaan, jolloin ohjastuntuma katoaa ja alastulon jälkeen tulee ongelmia. Ihan hyvännäköistä menoa. :) Muista vaan aina ja joka tilaanteessa olla itse 100% viilipytty, herralla kun tuntuu poweria piisaavan sinunkin puolestasi.
26.03.2008 Korpikuja
Valmennus ei sujunut osaltanne aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Orilla oli kova hinku esteille, mutta aina viimehetkellä se kiersi esteen tai teki äkkipysähdyksen. Muista hidastaa vauhtia roimasti, jos ori lähtee helposti kieltämään.
Kiasan estevalmennus
"Vili oli koko tunnin oikein reippaalla tuulella ja valmiina suorittamaan tehtäviä. Vauhtia oli välillä vähän liikaa, mutta sait sen alun jälkeen hyvin kuuntelemaan itseäsi ja rauhoittumaan. Alkutunnin säpsähdykset ja tölläykset unohtuivat, kun päästiin hyppäämään. Estekoulussa hyppäsimme aluksi vain pieniä ristikoita, jotka sujuivat hyvin. Erilaiset kouluratsastusliikkeet sujuivat hyvin esteiden välissä, kunhan Vili ei ollut seuraavasta esteestä tietoinen. Lähestyessä se yritti aluksi kiihdyttää kovasti, mutta sait sen melko nopeasti ruotuun. Ravilähestymiset olivat aluksi hankalia, mutta rupesivat sujumaan kun niitä vain harjoitteli tarpeeksi kauan. Sarjoilla Vili hyppäsi hienosti kaikilla laukkaväleillä. Väli jäi välillä tosi lyhyeksi, kun poni tuli sen verran lujaa ja pitkää laukkaa, mutta pudotuksia ei tullut vaikka ponnistuspaikka olikin huono ja hätäinen. Täysin kontroloidusti hypätessä orin hyppäämistä oli ilo katsella. Ori selvitti hyvin myös 90cm okserin sarjan toisena osana, vaikka ratana ei ole hypännytkään niin paljoa. Lopputunnista päädyimme jälleen estekoulun pariin ja nyt poni oli kuin sulaa vahaa käsissäsi. Se malttoi lähestyä juuri haluamaasi tahtia eri askellajeissa ja kulki hienosti peräänannossa pidemmissä esteiden väleissä. Myös ympyrällä neljää estettä hypätessä välit meni oikein nätisti ja hypyt olivat juuri sopivia. Suosittelen kotioloihin paljon estekoulua ja kouluratsastusta muutenkin estehyppyjen lomaan samalle ratsastuskerralle. Hypyt voivat olla välillä vain vauhdittajana ja mielenvirkistyksenä päivään, treenata voi myös muutamalla esteellä. Hieno esteponi!"